Ulkolaiset :: Imaamin seuraajat

Sairauden tuhotessa järjestäytyneen yhteiskunnan, eräs Helsinkiläinen pizzerianpyörittäjänä vuosia työskennellyt herrasmies päätti paeta erämaihin anarkiaan luhistuvasta etelä-suomesta.
Hän ei ollut koskaan mikään uskonnollinen mies, mutta tämä kaikki järjetön väkivalta ja verenvuodatus jota hän pääsi näkemään pakomatkallaan pohjoiseen aiheutti hänessä uskonnollisen heräämisen.

Tämän seurauksena hän alkoi kutsua itseään Imaamiksi, ja saarnata välillä hurmostilan vallassa omaa kotimaansa Zelenoslavian Demokraattisen Kansantasavallan kansantarustosta, suufilaisesta islamista
ja lähinnä suomalaisesta televisiosta ja internetistä vaikutteita saanutta uskoaan ihmisille.

Kaikki häntä eivät ottaneet tosissaan, mutta pian matkatessaan kohti pohjoista, hän törmäsi Lahden seudulla niin ikään pakomatkalla olleeseen hyvin varakkaaseen internet-liikemieheen, katoliseen pappiin ja erääseen itäeurooppalaiseen herrasmieheen, joka oli myös sattumalta käynyt rabbiopintoja Varsovan yliopistossa.
Nämä herrat päättivät yhdistää voimansa, matkallaan kohti tarunhohtoista Jämsää, jossa huhujen mukaan oli vielä olemassa järjestäytynyt yhteiskunta, edes pari tuntia päivässä toimiva verkkovirta ja juoksevaa vettä.


Saavuttuaan Jämsään herrasmiehet muodostivat uskonnollis-filosofisen debattikerhon, jossa he joskus kovaankin ääneen tunnekuohujen vallassa väittelivät siitä, mikä on maailman syvimmän olemuksen laita.
Imaamina tunnettu ryhmän epävirallinen johtohahmo koki väittelyiden aikana myös toisen uskonnollisen valaistumisensa, ja päätti alkaa levittää keskustelujen aikana yhdessä pohdittua totuutta
Jämsän kansalaisten pariin. Tai edes auttaa näitä epätoivoon ja köyhyyteen vajonneita ihmisiä selviämään seuraavaan päivään.
Niinhän hän oli tehnyt aina perjantain ja lauantain välisenä yönä Herttoniemeläisen pitseriansa keittiössä ja kassallakin joskus kauan, kauan sitten.

Auttanut pimeyteen eksyneitä lampaita löytämään valon ja lämmön. Tällä kertaa valo ei tulisi hänen pitseriansa mainoskyltistä ja lämpö ei kuitenkaan huokuisi rasvaisesta rullakebabista,
vaan yhden oikean uskonnon ja maailman harmonian opeista.

Perustietoa osapuolesta

  • Osapuolelle tulee hakea erikseen
  • Osapuoli on Erittäin eläytymispainoitteinen

Rajoitukset

Ikäraja 20
Varustus Opetuslapsilla siviilivarusteet, debattikerhon jäsenillä voi olla uskonnollisia/etnisiä vaatteita (esim turbaani, kipa, oranssi kaapu)
Aserajoitukset samat kuin siviileillä, aselupa haettava. Hae aselupaa pelihahmolle
Tavoitteet lopettaa verenvuodatus ja vastakkainasettelu maailmasta, saada Jämsä elämään harmoniassa kaikkien uskontojen, ihonvärien ja ihmisten kesken.

Ilmoittautuminen osapuolelle

  1. Lähetä sähköpostia pelinjohdolle osoitteeseen [javascript protected email address] otsikolla "Carrington 3 - hakemus imaamin seuraajaksi"
  2. Esittele itsesi lyhyesti ja vakuuta meidät! Laitamme paluuviestinä salasanan osapuolelle.